"Tulevaisuus kuuluu hyville ihmisille, ja he elävät niin kauniissa maailmassa, ettemme voi sitä nyt kuvitella."

Baba Vanga

Baba Vanga on yksi 1900-luvun tunnetuimmista näkijöistä, jonka poikkeukselliset kyvyt toivat hänelle laajaa arvostusta ja mainetta erityisesti hänen kotimaassaan, mutta myös kansainvälisesti.

Nuoruus ja sotavuodet

Vangelija Pandeva syntyi 31. tammikuuta 1911 Strumicassa, nykyisen Pohjois-Makedonian alueella. Hänen vanhempansa olivat Pande Surčev ja Paraskeva Surčeva. Vanga syntyi keskosena, seitsemän kuukauden raskauden jälkeen. Vangan lapsuus oli vaatimaton ja osin raskas. Viljelijäperhe eli niukoissa oloissa, ja Vangan äiti kuoli toisen lapsensa synnytykseen Vangan ollessa kolmen vuoden ikäinen.

Pande värvättiin Bulgarian armeijaan I maailmansodan sytyttyä vuonna 1914, ja Vanga päätyi isoäitinsä hoiviin. Pande selvisi sodasta ja löysi uuden puolison. Perhe muutti läheiseen Novo Selon kylään.

Vangan elämän ratkaiseva käänne tapahtui vuonna 1923, kun voimakas myrsky tempaisi hänet mukaansa ja paiskasi kauas pellolle. Hänen silmänsä vaurioituivat pahoin hiekasta, ja hän menetti näkönsä. Tämän jälkeen Vanga opiskeli Belgaradissa sokeain koulussa, jossa hän oppi arjen taitoja, kuten lukemista pistekirjoituksella, pianon soittoa, ompelua ja kotitaloustöitä. Taloudelliset vaikeudet keskeyttivät opinnot, ja hän palasi kotiin.

Lapsia oli nyt neljä, ja perhe eli köyhyydessä. Vanga ansaitsi hieman rahaa kutomalla. Vuonna 1929 maanjäristys tuhosi perheen talon. Vanga alkoi nähdä asioita ennalta, mutta tieto hänen kyvystään pysyi vielä perheen sisällä. Vuonna 1939 Vanga sairastui keuhkopussintulehdukseen. Sairaus kesti kuukausia, ja hän kävi lähellä kuolemaa. Tämän jälkeen Pande sairastui, ja lopulta kuoli marraskuussa 1940.

Vangan toiminta näkijänä alkoi nousta esiin toisen maailmansodan aikana. Ihmiset kääntyivät hänen puoleensa etsiessään tietoa kadonneista läheisistään. Vanga pystyi kertomaan, kuka palaa rintamalta ja kuka on kuollut, ja hänen maineensa levisi nopeasti. Vanga kertoi myöhemmin alkaneensa tuolloin kuulla äänen, joka oli hänen seuranaan koko hänen loppuelämänsä. Se oli pyhimys Johannes Khrysostomoksen ääni. Toisinaan hän ilmestyi myös näyssä, ratsastajan hahmossa.

Näkijä

Vangelija 1950-luvulla.

Vuonna 1942 Vanga avioitui Dimitar Gušterovin kanssa. He asuivat Petritšin alueella Rupiten kylässä. Heidän kotinsa muodostui vuosikymmenten ajan paikaksi, johon ihmiset saapuivat etsimään vastauksia elämänsä kysymyksiin. Vangan luokse matkustettiin pitkienkin matkojen takaa, ja vähitellen hänen nimensä tuli tunnetuksi laajasti. Usein Vangan piha oli täynnä vuoroaan odottavia avun tarvitsijoita. Hän sai myös päivittäin kirjeitä, joissa pyydettiin apua tai kiitettiin saadusta avusta.

Vaikka Baba Vanga tunnetaan nykyisin hänen useista maailmantapahtumia koskevista ennustuksistaan, hänet tunnettiin eläessään hänen kyvystään antaa vastauksia ihmisten moniin huoliin jotka liittyivät etenkin terveyteen, avioliittoon, lasten saamiseen, toimeentuloon ja kadonneisiin ihmisiin tai eläimiin. Tutkija Georgi Lozanov kertoi ensimmäisestä kohtaamisesta Vangan kanssa näin:

"Lopulta tuli meidän vuoromme. Saša meni sisään ensimmäisenä. Vanga aloitti kertomalla hänelle hänen nimensä ja sen, missä hän oli syntynyt. Sitten hän kuvaili ystäväni asuntoa. Hän kertoi Sašan äidin nimen, sen sairauden laadun josta hän kärsi, sekä hänen isänsä kuolinpäivän ja kuolinsyyn. Vanga kertoi tämän kaiken ikään kuin hän olisi lukenut sen kirjasta. Sen jälkeen oli minun vuoroni. Astuessani sisään Vanga kysyi: Georgi, miksi tulit tänne? Olet lääkäri, joka parantaa ihmisiä hypnoosilla. Haluat panna minut kokeelle. Mutta tämä on liian aikaista. Palaat muutaman vuoden kuluttua..."

Asiakkaitaan kohtaan Vanga oli suorapuheinen. Kysyjä sai vastausten sijaan moitteet, jos hän pyrki kysymyksillään rikastumaan ansiottomasti, tai jos hän oli itse aiheuttanut ongelmansa elämäntyylillään. Vanga selvitti myös rikoksia, kuten varkauksia, mutta vaati aina kysyjältä lupauksen, ettei tämä kostaisi tekijän tietoon saatuaan.

Luonteeltaan Vanga oli lämmin, mutta samalla vakava tehtävässään. Hän korosti elämän moraalista ulottuvuutta, ihmisen omaa vastuuta, rehellisyyttä, siisteyttä, ahkeruutta ja terveellisiä elämäntapoja. Hänen ajattelunsa pohjautui vahvasti kristilliseen perinteeseen, erityisesti ortodoksiseen uskoon. Hän puhui usein siitä, että ihmisen tulisi elää sopusoinnussa toisten ihmisten, luonnon ja näkymättömän maailman kanssa.

Vaikutus

Vangan ura kesti yli viisi vuosikymmentä. Tänä aikana hän auttoi lukemattomia ihmisiä ja nousi poikkeukselliseksi hahmoksi, jonka luokse hakeutuivat niin tavalliset ihmiset kuin poliitikot ja kuuluisuudetkin. Hänen asemansa oli poikkeuksellinen myös siksi, että Bulgarian valtio salli ja jopa tuki hänen toimintaansa, mikä kertoo hänen merkityksestään kulttuurisena ilmiönä. 1960-luvulla hallitus antoi Vangalle virkamies-statuksen, ja hänen asiakkailtaan alettiin perimään pääsymaksua. Vangan on arvioitu ottaneen uransa aikana vastaan miljoona vierailijaa.

Vanga kuoli 11. elokuuta 1996, mutta hänen vaikutuksensa ei päättynyt siihen. 2000-luvulla hänen maineensa on levinnyt kirjojen ja internetin välityksellä kaikkialle maailmaan. Hänen elämäntyönsä nähdään merkittävänä osana Balkanin henkistä perinnettä. Hänen kuolemansa jälkeen pääsymaksuista kertyneillä varoilla rakennettiin kirkko hänen kotikyläänsä.

Vangan viimeisen toiveen mukaisesti hänen entinen kotinsa Petritšissä on toiminut museona vuodesta 2008 lähtien. Hän sai postuumisti Petritšin kaupungin kunniakansalaisen arvonimen vuonna 2012.

Ennustukset

Vanga ei itse koskaan kirjoittanut ennustuksia ylös. Hän oli sokea, ja hänen puheitaan kirjattiin muistiin pääasiassa hänen perheenjäsentensä, seuraajiensa ja myöhemmin toimittajien ja tutkijoiden toimesta. Ihmiskunnan ja valtioiden tulevaisuutta koskevia ennustuksia hän kertoi vain harvoille.

Hänen läheinen veljentyttärensä Krasimira Stojanova julkaisi Vangasta elämäkerrallisen kirjan nimeltä Ванга (Vanga) bulgariaksi vuonna 1989. 1990-luvulla kirjasta julkaistiin useita venäjänkielisiä painoksia Neuvostoliitossa. Muita lähteitä ovat bulgarialaiset arkistot ja Balkanin alueen lehtijulkaisut 1970–1990-luvuilta. Osa hänen kuuluisimmista lausunnoistaan on julkaistu kirjoissa, aikakauslehdissä ja televisiohaastatteluissa. Bulgarian televisio (BNT) on esittänyt dokumenttiohjelmia Vangan elämästä, arkistomateriaalia haastatteluista sekä keskusteluohjelmia, joissa esiintyy hänen lähipiiriään ja tutkijoita.

Tutkimus

Vangan toimintaa näkijänä tutkittiin yli vuosikymmenen ajan Bulgarian suggestologian laitoksen toimesta. Sen johtaja Georgi Lozanov piti Vangan kykyä aitona. Vanga tuli lännessä laajemmin tunnetuksi vuonna 1970 ilmestyneen kirjan Psychic Discoveries Behind the Iron Curtain johdosta (suom. Parapsykologiaa Neuvostoliitossa, 1975).

Tunnetut dokumentoidut ennustukset

Tässä listassa mainittujen ennustusten lisäksi Vanga antoi useita lausuntoja myös kotimaansa tulevaisuudesta. Kaikki ennustukset löytyvät artikkelin lopussa mainituista lähteistä, paitsi ne joiden yhteydessä on erikseen mainittu, ettei alkuperä ole tiedossa.

Toinen maailmansota (1941)

Vanga toisti usein, että oli tarpeen kerätä rahaa ja lahjoittaa sitä Viidentoista Pyhän Marttyyrin kirkolle. Vain asukkaiden anteliaisuus pelastaisi kaupungin tuholta. "Vuoden kuluttua syttyy sota", Vanga varoitti. Naapurit uskoivat, että yleinen levoton tunnelma oli syynä hänen varoituksiinsa. Vanga toisti itsepintaisesti nähneensä unessa tulevan sodan kauheat tapahtumat. Se alkaisi hyvin pian, vuoden 1941 huhtikuussa.

6. huhtikuuta 1941, aivan kuten Vanga oli ennustanut vuotta aiemmin, saksalaiset joukot ylittivät Jugoslavian rajan. Varhain aamulla kaikki Strumican asukkaat jättivät kotinsa ja piiloutuivat: jotkut kellareihin ja latoihin, jotkut metsään, lähelle kaupunkia. Vain Vanga ja hänen siskonsa Ljubka pysyivät kotona.

Stalinin kuolema (1953)

Vangan kerrotaan ennustaneen vuonna 1952 Stalinin kuoleman, ja hänen on väitetty joutuneen tästä syystä ongelmiin viranomaisten kanssa. Ennustuksen kirjasi muistiin jälkikäteen tutkija Georgi Lozanov. Ennustuksesta on useita sisällöltään vaihtelevia versioita. Vangan lausuntoja ei ennen 1960-lukua merkitty muistiin järjestelmällisesti.

Prahan kevät (1968)

Vuoden 1968 alussa Vanga vaipui transsiin ja huudahti:" Muistakaa Praha! Muistakaa Praha! Suuret joukot piirittävät kaupungin ja huutavat: 'Sota! Sota!' Prahasta tulee kasvatusallas, jossa ihmiset kalastavat!" Monet ihmiset kuulivat hänen sanansa, koska hän toisti ne monta kertaa.

Krasimira kirjoitti: "Vaikka emme ymmärtäneet kuulemamme merkitystä, sitä oli pelottavaa kuunnella. Sitten näimme Tšekkoslovakian tapahtumat. Mutta hänen puheitaan kasvatusaltaasta emme vieläkään ymmärtäneet. Hän ei yleensä selitä, ja tulkitsee harvoin mitään sanottua, varsinkin kun on kyse suurista, kohtalokkaista tapahtumista. Hän sanoo, ettei hän itsekään ymmärrä."

Ennustus viittasi ns. Prahan kevääseen. 21. elokuuta 1968 Neuvostoliitto liittolaisineen miehitti Tšekkoslovakian.

Indira Gandhin salamurha (1984)

Vangan kerrotaan ennustaneen Gandhin murhan. Tämän ennustuksen on maininnut neuvostoliittolainen kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Valentin Sidorov. Stojanova mainitsee kirjassaan Vangan ja Gandhin tapaamisen Sofiassa. Myöhemmin Gandhi lähetti hänelle lahjaksi intialaisen sarin.

Indira Gandhi oli Intian pääministerinä vuodesta 1980. Hänet murhattiin vuonna 1984.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus (1986)

Vangan kerrotaan kuvailleen tapahtumaa: "Vaarallinen säteily tulee pohjoisesta. Monet kasvit, eläimet ja ihmiset kärsivät." Kuvaus liitettiin myöhemmin Tšernobylin ydinonnettomuuteen. Ennustuksen alkuperä ei ole tiedossa, mutta se on kuitenkin eräs hänen tunnetuimmista ennustuksistaan.

Arkeologinen löytö Perussa (1990)

Krasimira muistaa Vangan kerran sanoneen: "Ihmeiden aika tulee; tiede tekee suuria löytöjä aineettoman alalla. Vuonna 1990 näemme hämmästyttäviä arkeologisia löytöjä, jotka muuttavat suuresti ymmärrystämme muinaisista maailmoista. Kaikki kätketty kulta tulee maan pinnalle, mutta vesi pysyy piilossa. Niin on määrätty."

Perussa arkeologi Walter Alva johti 1980-luvulla kaivauksia, joissa paljastui Moche-kulttuurin hallitsijan hauta. Ensimmäiset löydöt tehtiin 1987, mutta juuri vuosina 1989–1990 kaivaukset saavuttivat huippunsa ja paljastivat koskemattoman kuninkaallisen hautakokonaisuuden. Löytöä on usein verrattu Tutankhamonin hautaan, koska molemmat avasivat suoran ikkunan muinaiseen eliittikulttuuriin ilman ryöstöjen aiheuttamaa tuhoa.

Neuvostoliiton hajoaminen (1991)

Vangan nimiin on liitetty myös ennustuksia Neuvostoliiton hajoamisesta. Vanga kertoi kirjailija Valentin Sidoroville vuonna 1979: "Nyt Venäjää kutsutaan liitoksi, mutta vanha Venäjä palautetaan."

Boris Jeltsinin voitto (1996)

Vangan on sanottu ennustaneen Boris Jeltsinin voiton Venäjän presidentinvaaleissa vuonna 1996. Ennustuksen on maininnut Jeltsinin lehdistösihteeri Sergei Medvedev, joka vieraili Vangan luona vuonna 1995.

Kurskin onnettomuus (2000)

Vanga sanoi: "Kursk peittyy veteen ja koko maailma itkee sitä." Ennustus levisi Venäjän mediassa vuodesta 1999 alkaen, ja se näytti toteutuvan venäläisen sukellusvene Kurskin uppoamisessa Barentsinmerellä vuonna 2000. Yhdeksi ennustuksen todistajaksi on mainittu Vasili Varlamov, venäläinen yrttilääketieteen opiskelija, joka asui Bulgariassa ja oli tekemisissä Vangan kanssa vuonna 1990.

Venäjän nousu

"Kaikki sulaa kuin jää; vain yksi asia pysyy koskemattomana – Vladimirin kunnia, Venäjän kunnia. Liian monta uhrausta on tehty... Kukaan ei voi enää pysäyttää Venäjää. Kaikki pyyhkäistään pois sen tieltä, ja se ei ainoastaan ​​säily, vaan siitä tulee myös koko maailman herra". Tämän ennustuksen esitti kirjassaan Valentin Sidorov, joka vieraili Vangan luona ja kirjoitti kokemuksistaan vuonna 1979. Hän sanoi myös, että ennustuksen mukaan Venäjä tekisi liiton Kiinan ja Intian kanssa 60 vuoden kuluttua (ts. vuoteen 2039 mennessä).

Ennustus on hyvin tunnettu Venäjällä. Toisin kuin usein on tulkittu, Vladimir ei ehkä tarkoita Putinia, vaan viittaa pyhään Vladimir Kiovalaiseen, joka oli Kiovan Rusin ruhtinas vuosina 980–1015. Ennustus on siis osin symbolinen, ja viittaa Sidorovin mukaan Venäjän hengelliseen vaikutukseen maailmassa.

Ihmisen moraalisen tilan muuttuminen

Vanga ennusti, että tulevaisuudessa ihmiset muuttuvat kylmemmiksi, empatia vähenee, ja yksilöllisyys voittaa yhteisöllisyyden. Hän piti tätä huolestuttavana kehityksenä, ja sanoi että ihmiset unohtavat sydämensä: "Ihminen menettää sielunsa ennen kuin hän ymmärtää sen arvon." Vanga puhui aikakaudesta, jossa ihminen unohtaa myötätunnon, empatian ja henkisen yhteyden, mutta sen jälkeen tapahtuu suuri muutos – ”hengellinen herääminen”, joka muuttaa maailman kulkua."

Vanga sanoi Krasimiralle vuonna 1980: "Vähitellen ihmisen tietoisuus muuttuu. Vaikeat ajat tulevat, ihmiset jakautuvat uskon perusteella. Muinainen opetus tulee maailmaan. Minulta kysytään, kuinka pian tämä aika koittaa? Ei pian. Syyria ei ole vielä kukistunut!"

Syyrian kukistuminen voi viitata arabikevään tapahtumiin joka johti Syyrian hallitsijan Assadin syrjäyttämiseen vuonna 2024. Vanga mainitsi Syyrian kukistumisen myös joidenkin muiden ennustusten yhteydessä.

Kolmas maailmansota

Vanga varoitti tulevista suurista konflikteista, joissa suuret valtiot joutuvat vastakkain ja seuraukset ovat tuhoisat. Keskustelussaan Petar Bakovin kanssa vuonna 1994 Vanga sanoi: "Kolmas maailmansota ei tule, mutta luonto tuhoaa ihmiset, jos emme muutu". Vain vuotta myöhemmin hän kuvaili useiden vuosien päässä tulevaisuudessa tapahtuvia luonnon­mullistuksia ja ekologista katastrofia, joka johtaa valtioiden välisiin sotiin: "He pelaavat peliä kaikella eivätkä näe millainen kärsimys on tulossa: ihmiset kävelevät alastomina ja paljain jaloin, eikä heillä ole mitä syödä, ei lämpöä eikä valoa."

Luonnonkatastrofit

Vanga puhui usein siitä, kuinka luonto kostaa ihmisille, jotka hyväksikäyttävät sitä liikaa. Hän ennusti muun muassa kuivuuskausia, tulvia, suuria myrskyjä ja nälänhätää. "Ihmiskunta kokee monia luonnon­katastrofeja ja sosiaalisia katastrofeja sekä väkivaltaisia ​​tapahtumia. Vähitellen ihmisen tietoisuus muuttuu. Vaikeat ajat tulevat..."

Vanga varoitti myös veden, puiden ja mehiläisten katoamisesta: "Tulee päivä jolloin monet eläimet ja kasvit katoavat maan päältä. Ensiksi katoavat sipuli, valkosipuli ja pippuri. Myöhemmin katoavat mehiläiset, ja maidosta tulee haitallista."

Ennustus on osin toteutunut jalavan ja mehiläisen kohdalla, joiden populaatiot ovat heikentyneet. Ei ole merkkejä siitä, että muut mainitut kasvit olisivat katoamassa.

Uuden uskonnon ilmaantuminen

Vanga puhui usein uudesta uskonnosta tai opetuksesta, joka tulee yhdistämään ihmiset. Hän sanoi ystävälleen Bojka Tsvetkovalle: "Uusi henkinen opetus ilmaantuu, ja kiitos sen, ihmiset puhdistavat sielunsa." Eräässä keskustelussa Petar Bakovin kanssa hän kuvaili uuden ajan alkamista: "Siellä, Himalajan vuorilla, uutta Messiasta opetetaan. Hän saapuu uuden vuosisadan puolivälissä. Uusi aika alkaa. Kaikki uskonnot, joita on yli 4000, katoavat. Kukaan ei tarvitse niitä."

Lääke syöpään

Vanga oli vakuuttunut, että päivä jolloin ihmiskunta pääsee eroon syövästä, on lähellä. Hän sanoi: "Tulee päivä, jolloin syöpä kahlitaan rautaketjuihin". Kun Vangaa pyydettiin selittämään tätä oudolta kuulostavaa ennustusta, hän sanoi, että syöpälääkkeen tulisi sisältää paljon rautaa, koska sitä ei tällä hetkellä ole riittävästi ihmisten ruoassa ja juomavedessä.

Rautaa käytetään nykyisin aktiivisesti syöpätutkimuksessa. Lupaavin suunta on ferroptoosiin perustuva hoito.

Avaruus ja muut älykkäät olennot

Vanga puhui usein Maan ulkopuolisesta älystä. Hän sanoi kerran: "Ette voi nähdä sitä, mutta taivaalla on juuri nyt paljon outoja lentäviä koneita. Näen jokaisen sisällä kolme henkilöä. Kuulen sanat: Suurta tapahtumaa valmistellaan!"

Vuonna 1979 Krasimira merkitsi muistiin Vangan sanat: "Muistakaa! Kahdensadan vuoden kuluttua ihminen saa yhteyden muihin maailmoihin kuuluviin älyllisiin olentoihin. Unkarilainen laitteisto on ensimmäinen, joka havaitsee signaalin avaruudesta..."

Tämä yhteys siis tapahtuisi 2100-luvun lopulla.

Uusi aikakausi

Vangan mukaan vaikeuksien jälkeen maailmassa koittaa uusi, parempi aikakausi.

"Maapallo on astumassa uuteen aikakauteen, jota voidaan kuvailla hyveiden ajaksi. Tämä planeetan uusi tila ei riipu meistä, se tulee riippumatta siitä, haluammeko sitä vai emme. Uusi aika vaatii uutta ajattelua, erilaista tietoisuutta, laadullisesti uusia ihmisiä, jotta harmonia maailmankaikkeudessa ei häiriinny. Monet ihmiset yrittävät sopeutua nykyisiin muutoksiin, mutta se ei auta heitä pääsemään tulevaisuuteen. Heitä tarvittiin tähän aikaan joka väistyy, ja he täyttivät taivaan heille antaman tehtävän. Toiset, hyvät ihmiset, palvelevat tulevaisuutta: elämän säilyttämistä ja kehittämistä."

"Aika tulee, jolloin jyvät erotetaan akanoista, sillä tulevaisuus kuuluu hyville ihmisille, ja he elävät niin kauniissa maailmassa, ettemme voi sitä nyt kuvitella. Aika tulee kaikkien maailman ihmisten inspiroivalle työlle, rakkaudelle ja veljeydelle."

Vanga sanoi vuonna 1987: "Ihmiset keksivät uusia lakeja – ompelevat uuden tyylisiä vaatteita. Mutta kestää vielä kauan ennen kuin luomme vahvan kankaan. Emme tarvitse keinotekoisia vaatteita, vaan luonnollisia vaatteita, jotka säteilevät lämpöä. Kestää vuosia ennen kuin pitkä mies, avaruusolento, saapuu, ja hänestä tulee hyvä leikkaaja ja hyvä räätäli..."

Tammikuussa 1988 hän sanoi: "Todistamme kohtalokkaita tapahtumia. Kaksi maailman suurimmista johtajista kätteli toisiaan todistaakseen, että on mahdollista ja välttämätöntä ottaa ensimmäinen askel kohti yleismaailmallisen rauhan saavuttamista. Mutta kestää kauan, paljon vettä virtaa, kunnes Kahdeksas tulee – hän allekirjoittaa lopullisen rauhan planeetalle."

Tarkoittaako uudet lait maallisia lakeja vai luonnonlakeja? Vahvalla kankaalla Vanga ilmeisesti viittaa symbolisesti yhteiskuntaan. Saapuva "pitkä mies" on ehkä sama kuin hänen myöhemmin mainitsema "Kahdeksas", joka tuo lopullisen rauhan maailmaan. Kaksi kättelevää johtajaa ovat Reagan ja Gorbatšov, jotka tapasivat Washingtonissa 7.12.1987.

Vahvistamattomat ennustukset

Läheskään kaikkia nykyisin internetistä löytyviä Baba Vangaan liitettyjä ennustuksia ei voida varmuudella pitää hänen lausuminaan. Vangan maineella luodaan iskeviä uutisotsikoita, ja yleensä ennustukset esitetään ilman mainintaa lähteestä. Vangan on esimerkiksi väitetty ennustaneen ISISin nousun ja "suuren muslimisodan" Euroopassa, jonka olisi pitänyt tapahtua vuoteen 2016 mennessä. Tiettävästi Vanga ei koskaan maininnut suoraan ISIS-järjestöä tai muslimeja vastaan käytävää sotaa Euroopassa, vaan ne on muotoiltu jälkikäteen sopimaan ajankohtaisiin maailman tapahtumiin. Vangan väitetään ennustaneen myös New Yorkin 2001 WTC-iskut. Ennustuksen tyyli muistuttaa enemmän Nostradamuksen runokielisiä säkeitä kuin Vangan lausuntoja, ja tarkan lähteen puuttuessa sitä ei voida pitää varmuudella aitona.

Monissa uutisjutuissa on lähteenä käytetty vapaasti netissä jaettavaa listaa Vangan nimiin laitetuista ennustuksista, joka ulottuu vuoteen 5079 saakka. Baba Vanga ei yleensä antanut tarkkoja vuosilukuja, ja listan ennustukset ovatkin luultavasti täysin keksittyjä.


Alla mainittuja ennustuksia ei löydy tämän artikkelin lähteistä. On kuitenkin mahdollista, että ne ovat aitoja Baba Vangan ennustuksia. Artikkeli päivittyy, jos uusia lähteitä löytyy.

Vangan väitetään ennustaneen Walesin prinsessa Dianan ennenaikaisen kuoleman. Ennustus on mainittu ainakin bulgarialaisessa Standart-sanomalehdessä vuonna 2007, mutta alkuperäinen lähde ei ole tiedossa. Se on mahdollisesti mainittu Vangan ystävän Bojka Tsvetkovan päiväkirjassa jo 1980-luvulla. Vanga kuoli elokuussa 1996 ja Diana elokuussa 1997.

Vangan väitetään ennustaneen, että Yhdysvaltojen 44. presidentti tulee olemaan musta mies. Ennustukseen on usein liitetty myös väite, että hän olisi samalla Yhdysvaltojen viimeinen presidentti. Ennustus on hyvin tunnettu varsinkin Yhdysvalloissa, mutta sen alkuperä on epävarma, ja sitä on jopa epäilty Venäjän propagandaksi. Barack Obamasta tuli Yhdysvaltojen 44. presidentti vuonna 2009, mutta hän ei ollut viimeinen presidentti.

Joitakin Vangaan liitettyjä ennustuksia on pidetty väärään osuneina. Hänen esimerkiksi sanotaan ennustaneen, että vuoden 1994 jalkapallon MM-finaalissa pelaisi vastakkain kaksi maata jotka alkavat B-kirjaimella. Todellisuudessa Brasilia voitti Italian rangaistuspotkukilpailussa 3-2. On kuitenkin mahdollista että hän tarkoitti kotimaataan Bulgariaa, joka nousi sensaatiomaisesti välieriin. Ennustuksen alkuperä tai tarkka sanamuoto ei ole varma.

Lähteet

Krasimira Stojanova, Igor Knyazev: The Truth About Vanga
Zheni Kostadinova: Vanga – Wisdom and Prophecies
Sheila Ostrander ja Lynn Schroeder: Parapsykologiaa Neuvostoliitossa
Cambridge University Press: Mediums, Media, and Mediated “Post”-Truth: Baba Vanga in the Russian Imagination




Design by Lumiini